5. SM-osakilpailu Räyskälä 6 - 8.8.2010

 Tälläkin kertaa saatiin kilpailla helteisessä kelissä SM-sarjan viidennessä osakilpailussa Räyskälässä. Luvassa oli yksi kilpailulähtö. Tällä kertaa ei ollut ylimääräisiä haasteita, joten lopputuloskin oli positiivinen vaikka aivan tavoitteeseen ei kuitenkaan päästy. Ohessa Teemun kommentit.

Harjoitukset

Kilpailuviikonloppu aloitettiin Räyskälässä ruhtinaallisella neljällä treenisetillä kaikkien osalta vasta perjantaina. Treenisessioiden määrä oli tällä kertaa kohtuullisen hyvä, mutta kiirettä piti, jos meinasi tehdä muutakin kuin tankata ja ajaa. Pelkästään siihen kun ei voinut tyytyä, niin hikinen oli perjantai, mutta vaikutti myös siltä, että työlle tuli myös katetta.

Aika-ajot, lauantai

Ensimmäinen aika-ajo meni kohtuullisen vaisusti, mutta eipä tuntunut kovin monella muullakaan vielä kaikki olleen pelissä, sillä olin viides. Toisessa aika-ajossa sain parannettua sekunnilla aikaa ja kolmas lähtöruutu oli tosiasia. Kärkeenkin oli matkaa vain 0,4 sekuntia, joten tiukka kisa oli tiedossa. Ajossa oli menemisen meininkiä ja se näkyi myös kellossa.  Lähtöpaikkaan olin joka tapauksessa tyytyväinen.

Kilpailu, sunnuntai

Sääksi oli valittu tällä kertaa erittäin kuuma yli 30 asteinen hellekeli. Kilpailustartti meni pienestä keulimisesta huolimatta hyvin, sillä pääsin ensimmäiseen mutkaan ensimmäisenä. Kaulamo tuli pari mutkaa myöhemmin radan hitaimman mutkan jarrussa ohi. Pari kierrosta katselin Ekistä ohituspaikkaa ja pääsuoran päässä se sitten onnistuikin ja siirryin takaisin kärkeen. Koitin vetää sen minkä pystyin, mutta jo tässä vaiheessa jarrukahva oli alkanut painua huolestuttavan syvälle. Jarrut onneksi löytyivät aina silloin kun tarvetta oli, mutta se verotti vähän parasta vauhtia ja mikä pahinta aiheutti aikalailla lisärasitusta kädelle, joka olikin kymmenen kierroksen jälkeen sen verta jäykkä, että ajaminen alkoi käydä vaikeaksi. Kaulamo pääsikin pääsuoralla pienen virheeni turvin jarrussa ohi. Vauhtiin en pystynyt enää vastaamaan, vaan oli tyydyttävä puolustustaisteluun. Alussa kertyneen eron turvin toinen paikka säilyi maaliin asti Haaralan kurvaillessa kolmanneksi. Voittoa lähdettiin hakemaan ja kun sen menee tarjottimelta hylkäämään, niin ei todellakaan tyydytä, vaikka tulos sivuaakin parasta saavutusta tähän mennessä. Kiitoksia hyvälle tiimille lähes ongelmattomasta viikonlopusta. Kemorassa voitto on ainoa vaihtoehto.

 

Ps. Katso myös mielenkiintoinen kisavideo Galleria-sivulta.

« Uutiset -sivulle